Äiti veti raget

Äiti veti tänään raget. Jos joku vanhus ei tiedä vielä, mitä se tarkoitaa, se tarkoittaa sitä, että äiti ragesi, veti raivot, sai raivokohtauksen (engl. rage = raivo).

Näin totesi 4,5h kateissa ollut pienempi (8v) poikamme isille puhelimessa sen jälkeen, kun hän oli löytynyt. Missään kaukana hän ei ollut toki ollutkaan. Ihan korttelin päässä lumivallilla kiipeilemässä, viidettä tuntia. Mikä tekee asiasta ikävän on se, että vaikka en ihan ylikontrolloiva olekaan (?), haluan suunnilleen turvallisuussyistä tietää, missä lapseni viilettävät ja olla huolista vapaa töissä, henkisesti keskittynyt työhön, en siihen, onko uusi kidnappausdraama jo päällä tai onko se pahainen lumivalli sittenkin sortunut tänään. Puhumattakaan nyt realistisimmista vaihtoehdoista, että joku ei ole ollut reilu, lapset keskenään tuntitolkulla itsekseen. Jollakin voi olla paha mieli, kun ei ole aikuinen seuraamassa.

Olen joskus maininnut, että pojan puhelin pitäisi viedä huoltoon, sillä se sanoo aina, ettei puhelimeen saada yhteyttä, jos se on ihan vaan viattomasti näppäinlukossa. Tänään illalla mieheni ja poikani vähin äänin hävisivät takuuliikkeeseen viemään kännyn huoltoon. Tilalle saa tulla se vanha karahka, jota vanhempi poika on uskollisesti käyttänyt yli kuukauden, ennen kuin sai toissapäivänä kutakuinkin sen unelmakännykkänsä, pitkän ja kärsivällisen odotuksen päätteeksi.

"Et sinä ollut soittanut", "En minä muistanut koko äitiä" ynnä muut olivat turhia siinä vaiheessa, kun kolme korttelia ennen kotia puhelimeni soi ja poikani ilmoittautui. "Kaveri X oli saanut äidiltään viestin, että mun pitäis mennä kotiin". Kyllä. Taas oli äiti tekstaillut sen kaverin äidille, jonka kanssa hän on viimeksi hengannut isoveljen havaintojen perusteella. Nolotus. Aina vaan.

Isohkon ja tunteellisen itkupotkuraivarin (ja sohvapöydälle jätettyjen ruokatarvikkeiden raivaamisen, kyllä, siihenkin tuli nyt ihan ilahduttavan selkeä sääntö: kukaan ei syö enää m-i-t-ä-ä-n sohvapöydällä) jälkeen halattiin ja sovittiin, että äidillä on aivan sukat jalasta ympäri pyöräyttävä huoli, jos pikkuinen on viidettä tuntia omilla teillään. Mistäs minä tiesin, että poika on vain kotona syömässä ja sen jälkeen korttelin päässä kavereiden kanssa lumikasalla. Minulle kun kännykkä ilmoitti kerta toisensa jälkeen, että yhteyttä ei ole.

Asia on nyt selvä, puhelin huollossa ja viikonloppu voi alkaa. Olen sen mielestäni ansainnut. Olen paahtanut uudessa toimessani sähköposti toisensa jälkeen paukuttaen, palaveeraten, tulostaen, kysellen, linjaten, aikatauluttaen. Ihanaa päästä huomenna vaaleanpunaiset Reinot jalassa, kahvikuppi kädessä lasten peleihin. Aamupäivän pelien jälkeen päästäänkin sitten sille yökylävierailulle sukulaisille, joka on pitänyt alunperin toteuttaa jo viime kesänä. Omakotitalo valmistui, lapset kasvoivat. Me emme saaneet ennen maaliskuuta sovittua viikonloppua, jolloin kummallakin olisi yksi ilta, yö ja aamu vapaata. Nyt on. Tiedossa saunaa, lohi-wrappeja ja mukavaa yhdessäoloa. Pojille serkkuenergiaa. Kannatan!

Tässä eilinen taidonnäyte, 11-vuotias teki kanssani pizzan maailman parhaasta joululahjasta. Sen kyljessä lukee "vuoden 2012 viljasta". Saimme viljelijältä ennen joulua pussin omaa vehnäjauhoa ja ruisjauhoa. Sotken niitä pizzapohjaan n. 1dl ruista ja loput vehnää. Koko pellillinen meni saman tien.  Kinkkua, oliiveja, ananasta, tavallisen juuston lisäksi Mozzarellaa. Ihana lahja, ihana ajatus.