Pieni askel ihmiskunnalle...

Tuhat kävijää blogissani! Mieletöntä! Kun aloitin joulun alla, olin aivan varma, että ei täällä käy kukaan, korkeintaan äiti joskus kannustuksen vuoksi.

life123.com

 

Kerronpa teille salaisuuden:

 

Blogini on edelleen salaisuus.

Yksikään kavereini, työkaverini, harrastusäiti, sukulainen, facebook-kaveri tai muu kontakti ei tiedä blogistani. Vain sinä ja minä, sekä kolme läheistä (joista yksi on jo se äiti).

Kiitos kurkkauksistanne, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä :D

Ei vaineskaan. Nuo sanat olivat vaan niin osuvia, kun minulla oli jokin aika tiukka päivä ja siitä uskaltauduin työkaverille sanomaan. Hän antoi tiukat ohjeet, mitä ostaa kaupasta iltaa varten ja totesi edellä mainitun lauseen. Joskus se vaan toimii.

Nyt on vähän sellainen olo, että kohti uusia seikkailuja. Niistä ehkä joskus myöhemmin, jos tohdin edes kertoa. Sen sanon, että suuntaa haetaan, iltaisin paperia kirjoitetaan ja jos joskus mennään eteenpäin elämässä, se on sitten ihan hartiavoimin puskettu juttu.

Ennen sitä on puskettava huominen. Jakaannumme perheenä neljälle eri paikkakunnalle aamulla. Mun pieni mussukka rassukka jää yksin käymään koulua ja valvomaan kotia. Ei ole oikein se. Isovelikin lähtee jo aamusta naapurikuntaan torjumaan tiukkoja iskuja maalille, minulla on vuoden kamalin työmatka tiedossa. Lähden ajamaan kuudelta ja paluuta saa odotella siinä ennen kahdeksaa. Väliin mahtuu yksi kokopäiväinen futisturnaus, yhdet futisharkat ystävällisen perhe X:n avustuksella ja illalla miesten korispeli, tällä kertaa isi hoitaa. Jes. Moro.