Karmea iltapäivä

Nyt se on kuulkaas taas extremeä.
Ollapa töissä, rauhassa koneen äärellä, kun ajattelin alkuiltapäivästä kilauttaa pojille, että onhan kaikki hyvin, ovatko kotona vai kavereilla, mikä on illan ohjelma. Voi jospa tietäisittekin! Suunnilleen 25 puhelua myöhemmin (nyt huijasin, pakko oli laskea. Niitä olikin vain 11) on takki täysin tyhjä. Pikkaisen se täyttyi, kun täysin tiedostaen ja itse itseäni kannustaen nappasin jossain vaiheessa lähikaupasta suklaapatukan oman mielenterveyteni hoitamiseen. Näin se suunnilleen meni:
- Soitin pienemmälle. Oli yksin kotona. Kannustin soittamaan jollekin kaverille ja ilmoittamaan tilanteesta sitten minulle
- Soittoa ei kuulunut. Soitin itse takaisin. Oli soittanut, jokaisella oli jotain. Oli vähän allapäin. Neuvoin soittamaan vielä yhdelle takaisin, että jos kiinnostaa tulla jossain vaiheessa vaikka katsomaan sitä lumilinnaa.
- Vanhempi soitti heti koulun päätyttyä koulusta, haluaa olla kaverin kanssa, haluaa skipata sekä koriksen että futiksen, jotka ovat juuri päällekkäin. Kertoi olevansa väsynyt. Ymmärsin, oikeasti varmaan on. Lupa myönnetty, kunhan itse laittaa viestin valmentajalle.
- Tajusin, että nuorempi voisi mennä futishallille, kun kaverinsa perhe on sinne varmaan myös menossa. Soitin, innostuisiko lähtemään mukaan, jos on kerran tylsää ja varmaan tämä perhe voisi ottaa kyytiin. Juu haluaa.
- Soitin perheen äidille, ei vastannut
- Soitin perheen isälle, vastasi, kyllä voi tulla, palaa vielä asiaan, että sopiihan se myös vaimolle ja perheen suunnitelmiin
-Soitin nuoremmalle, valmistaudu lähtöön, varmaan tulevat hakemaan.
- Soitin purkupuhelun miehelleni. Sanoi, että nuoremmallahan on yhdet treenit joissa ei yleensä käy, mutta saa sinne aina halutessaan mennä, samaan aikaan ko. hallilla, pojanhan kannattaisi mennä sinne mukaan, jos kerran kyytikin on. Hän soittaa vielä perheen isälle ja varmistaa, että onhan se nyt ookoo, että he joutuvat meidän lapsen treenikuskeiksi
-Perheen äiti soitti, olet soittanut, mitäpä asiaa. No, meidän poika olis tulossa kyydillä, miehesi jo varmaan siitä soitteli. Juu soitteli, ookoo, haetaan sitten kello X.
- Nuorempi soitti ja itki. Oli ollut tämän perheen pojan kanssa pihalla lumilinnassa ja unohti ottaa avaimen, vara-avainpaikka tyhjänä, pakkasta. Itkua. Äidin torua.
- Soitin vanhemmalle, joka oli lähtenyt oman kaverinsa luokse jo. Ei hänellä ole avainta, ei pysty lähtemään avaamaan ovea siis. Palautetta pojalle. Lähtee sitten kymmenen asteen pakkasessa ulos ilman avainta, luottaen siihen, että joku on joskus kotona.
- Lähdin kesken työpäivän avaamaan oven.
Samalla syötin lasta, ihan oli pikkuinen vielä hoivan tarpeessa. Ruokaa mikroon, juustoa leivälle, laita kamat, löytyyhän kaikki. Kun iso viisari on tuossa asennossa, kyyti tulee ja sun pitää olla pihalla. Ookoo.
-Tässä vaiheessa oli pakko käydä tankkaamassa. Olin ajanut jo kotiin bensavalon palaessa. Ostin samalla sen suklaan. Kopeloin koko ajan käsilaukkua, en millään löytänyt kännykkää.
- Töihin palatessa se löytyi neuvonnasta. Siihen oli jo joku lapsi soittanut. Sanoin neuvontaan, että olisit vastannut vaan, että nyt lopettakaa se äidin kiusaaminen.
- Mieheltä tuli tekstiviesti heti perään. On sopinut, että pienempi kävelee kaverinsa kotiin laukkuineen, viisitoista minuuttia ennen kuin mitä minä olin sopinut. Hetken löi tyhjää. Se aika oli juuri jo mennyt. Odottavatkohan ne poikaani pihassaan? Mistä voin tietää, kumpi sopi ensin, kumman sopimus pätee???
- Mieheni toppuutteli, sanoi, että eiköhän sieltä soitto tule, jos ei lasta kuulu. Olin tässä vaiheessa yrittänyt jo tavoittaa pienempää, että missä se nyt on, kumpaa suunnitelmaa toteuttaa. Akku loppu.

Onneksi nyt jo takassa palaa tuli ja kiuas on asennuksessa.

Kiukaasta lisää ensi kerralla, sekin on aikamoinen juttu...