Ammatillisuus koetuksella

Jos kertoisin kaiken, joutuisin varmaan vaikeuksiin. Tyydyn sanomaan, että tänään oli yksi elämäni kamalimmista työpäivistä. Olen saanut kuulla, minä, ylempi virkamies, minua vanhemmalta, asiaan kouluttautumattomalta henkilöltä tunnin verran kunniaani. En muista tällaista työpäivää ikinä. Luulen, että se liittyy siihen, että näytän nuorelta, vaikka lähestyn neljääkymmentä. Minua monesti luullaan harjoittelijaksi tai ainakin kymmenen vuotta nuoremmaksi elämän opettelijaksi.

Pahinta oli se, että en halunnut polttaa tilanteessa siltoja, (koska oikeasti ymmärrän kokonaisuuden, se on osa työnkuvaani), vaan vastasin kärsivällisesti faktoilla henkilön esittämiin tunnepohjaisiin, yksittäisiin kuohahduksiin ja laskin minuutteja. En voinut marssia ulos, sillä tilanteessa oli muitakin ihmisiä, keitä en halunnut loukata. En aio kertoa, kuinka tilanne jatkuu, mutta tiedoksi, että se jatkuu. Jokin ylpeys minullakin on. Raja tuli vastaan. Ensimmäistä kertaa koen jonkinlaista ammattiylpeyttä, jopa statusylpeyttä. Ei minulle saa asiaan perehtymätön tulla laukomaan asioita ilman seurauksia.

www.thesaleshunter.com

Ihmetyttää. Se, että on ammatillinen työntekijä, pitkän linjan puurtaja, on joskus vaikeaa. Muut saattavat tulkita sen saamattomuudeksi. Luulevat, että ei ole pokkaa sanoa. Itse taas katsoo, että tilanne ei ole sen arvoinen. Asioiden eteen on nähty jo paljon vaivaa kulisseissa, joten ei anneta yhden tietämättömän pilata koko projektia. Sellaista on työelämä.

Vanhempi poikani ei halunnut lähteä tänään kotoa mihinkään. Pojat soittelivat ja pyysivät luistelemaan. Ei jaksa, väsyttää, luistelu sattuu jalkoihin. Oman aikani raastoin poikaani, sanoin, että jo se nyt on kumma, että kysyntää olisi, mutta herra ei mene. Nyt olen tyytyväinen pojan omaan valintaan. Hän on istuskellut, katsonut telkkaria, pelannut isin kanssa pleikkaria, syönyt ja lopuksi uppoutunut pikkupoikana haalimaansa lego-kokoelmaan. Joskus varmaan tuollainen itsensä latausaika on ihan hyvästä.

Kööpenhaminan kävelykadun Lego-liikkeestä, vähän tuliaisia tuli hankittua. Periaate on vähän sama, kuin irtokarkeissa: ota rasiaan niin paljon, kuin mahtuu. Erikokoisissa purkeissa on eri hinnat.

Tarvitsen myös omaa latausaikaa. Arvatkaas, mitä tein viime yönä! No SIIVOSIN!!! On sitä jo pitkään odoteltukin. Aloitin iltakymmeneltä ja lopettelin puolenyön jälkeen. Nyt on koko koti imuroitu, tavarat ainakin suurimmaksi osaksi paikoillaan ja keittiö, eteinen ja kodinhoitohuone luututtu hikikarpalot otsalla. Ei tarvii tulla enää sanomaan, että en saa aikaiseksi. Kukaan muu tuota ei ole tosin tainnut sanoa, kuin minä ihan itse. No, tiedoksi, että sain aikaiseksi omalla tavallani, omaan aikaani.