Lauantai-illan huumaa

Tein Gorgonzola-etonaita. Tein myös valkosipuli-persilja-etanoita. Kaapissa odottaa vielä lohimedaljongit fenkolin ja bearnaise-kastikkeen kanssa. Takka loimusi, kynttilät jatkavat tunnelmaa. Lapset olivat niin onnessaan siivotusta, kauniista makkarista, että katsoivat siellä NHL-peliä vällyjen välissä iltayöhön kaksistaan. Tiesivät, että äiti ja isi pelaavat nyt lautapeliä ja maistelevat niitä etanoitaan.

Vanhempi lapseni pelasi tänään niiiin hyvin korispeleissä. Se on niin kahtiajakoista: istua siinä vieressä, kun poikasi juoksee kohti koria, mahtava tilanne, yksin karussa. Yleisö alkaa jo kohista, mutta syöttö on pikkuisen vajaa ja vastustaja nappaa sen. Hikeä pukkaa, takaisin puolustusasemiin, ei hetkeäkään lepoa. Varsinkaan tänään. Poikia oli eri syistä johtuen vain kuusi. Poikani pelasi siis tänään kaksi peliä lähes täysin ilman vaihtoja. Uskomaton kunto. Posket punottavat, hiki tirskuu lattialle, poika pyyhkii kesken puolustuskuvion silmäkuopistaan hikeä.  Silti ote säilyy, otteet on kuin miekkailijalla, kun poika hätyyttää vastustajaa, yrittää hämätä, tömistää eteenpäin, vaihtaa suuntaa lennossa. Se toinen kahtiajako? Kun kaikki osuu nappiin, lapsesi juoksee tavalla, jota et ikinä itse osaisi, niin fyysisesti, kovaa, taitavasti, syöttää nappiin ovelasti, toinen tekee siitä korin; tai toisinpäin: oma poika napsii pisteet ja tilanne alkaa olla jo niin rökitys, että oman joukkueen vanhemmat taputtavat jo vastustaajille, jos he korin saavat.

Hatunnosto nykynuorille. Mieheni juuri muisteli. Hän ajatteli, että on kova hiihtokisoissa, mutta niinpä poika X tempaisi vaihteen silmään loppusuoralla. Luuli olevansa kova paljoakaan harjoittelematta. Nämä meidän lapset ovat niin paljon harjoitelleet, että taidot alkavat olla kuin aikuisella. Minun pituisella 11-vuotiaalla alkaa jo hauis tervehtiä mehua juodessa, sitä eilen huvituksella seurattiin. Nosta lasia. Hauis: moro.

Taitaa olla uusi elämänvaihe käsillä.