Pomppuista on

Hei vaan,

pieni viesti siitä, että
pienemmällä alkaa jalka kuntoutua. Ei saanut paljon peliaikaa jalan takia ja sekös harmitti viikonloppuna pientä miestä. Minkäs teet. Jos linkutat lämmittelyssä, on peli selvä. Toisaalta, kun vaiva alkoi pikkuhiljaa jäädä taakse, ja ennenkin sitä, on ihmeellistä katsoa, kun pallosilmä on edelleen sama. Kun pikkuinen tulee kentälle, (ja pikkuinen hän on, nuorempi ei ole erityisen pitkä ja nyt temppuiltiin vuotta vanhempien lohkossa) peliin tulee aina eloa. Yht'äkkiä ajoitus vastustajan syötön katkoissa on kohdallaan, poika loikkii aavistaen, mihin pallo tulee pomppaamaan. Ja vaikka ei jalka anna kuljettaa, poika syöttää tarkasti katkomansa pallon eteenpäin. Ilo on sellaista katsella. Enpä tästä muuten niin paljon kirjoittaisi, mutta se taisi olla kauden pääturnaus. Neljänneksi valtakunnallisesti, yhden pisteen häviön takia meni finaali. Sellaista on pikkupoikien elämä. Yhtä pomputusta.

Vanhempi vähän potee vatsaansa, se on niin kurja, että itku pääsi kun kotiin tultiin. Hienosti oli esiteini pärjännyt itsekseen kotipaikkakunnalla. Yökyläsynttärien jälkeen olikin uni maistunut. Oli sopinut jo uuden kaverin, mutta uni oli korjannut sohvalle. Nyt kannan vähän huolta, kun ei vatsakipu ole helpottanut ja ylihuomenna alkaisi urheiluluokan pääsykokeet. Ison pojan iso unelma, sairauspoissaoloja ei huomioda, kerran mahdollisuus pyrkiä ilmoittautumisen jälkeen. Lääkkeet pitäisi olla kunnossa, silti ei helpota. Hieman ahdistaa. Minulle on ihan sama, onko poika urheiluluokalla vai ei, mutta tietoisuus siitä, että tämä on se pojan oma toive ja unelma, sitä varten on hauista pumpattu iltaisin ja leukoja vedetty koulun jälkeen. Nyt jos kaikki valuu pois huonon ajoituksen takia. Liikaa sipsiä, karkkia ja limua. Poika niitä osaa jo varoa, mutta ehkä viikonloppu oli kokonaisuudessaan vähän jännä ja erilainen.

Että tällaisia pomppuja tällä kertaa. Parempaa ensi viikkoa kaikille!