Rätinälinja

Nyt ottaa aivoon.
Meidän perheen puhelinlinjat ovat taas vaihteeksi ihan solmussa.

Vanhempi luuli, että nuorempi löi sille luurin korvaan, kun (taas vaihteeksi) avainta ei löytynyt pihajemmasta, toinen oli vienyt sen mukanaan ja toinen hytisi ovella.
Ei se mitään ollut lyönyt luuria korvaan, "puhelimeen ei juuri nyt saada yhteyttä".

Muuten hyvä, mutta kun tulin kotiin töistä, poika oli ihan iloisesti kotona, avainasiat olivat järjestyneet ja puhelimeen todellakin sai yhteyden. Hänen tiedossaan ei ollut, että kukaan olisi edes soittanut. Näytti vielä luuriaan. Näin meillä aina. Minä en saa yhteyttä ja pojilla ei ole edes soinut. Mieheni sai tehtävänannon. Hän menee operaattorille, lyö meidän kaikkien luurit tiskiin ja sanoo, että nyt ei enää vetele, tämä on nyt ihan jokapäiväistä.

Sitten soitin vanhemmalle. Yhteysvirhe. Kolme kertaa peräkkäin se ikävä keltainen kolmio ilmestyi. Sitten ei saanut yhteyttä. Tulin kotiin ja oli onneksi jo niin iso poika, että tuli kamppeissa ovella vastaan, ekat jalkkistreenit joulun jälkeen tiedossa ja heti perään siitä lajin vaihto korikseen, joululuahjaksi saatuja kenkiä testaamaan hallille.

Siinä välissä yritin jonnekin soittaa, en muista enää minne, mutta kännykkä jumitti niin pahasti, että oli otettava akku irti. Otan akun irti suunnilleen kerran päivässä, kun ei puhelin tottele enää virtanappulaakaan. Toim. huom. puhelimemme ovat kaikki n. 1,5-6kk vanhoja, eri merkkejä ja malleja. Yhteen uusittiin jo akkukin. Siitä saisi oman purkukertomuksen. Tiedoksi, että kännyjen akkuja ei enää myydä, kuin tilauksesta ja pääkaupunkiseudulla.

Sitten äiti mokasi. Siis minä.
Olin yhteisellä sopimuksella vastuussa siitä korislaukusta. Kyllä oli deodorantit, vaihtokalsarit, eväsleivät ja kaiken maailman jutut mukana. Harmi vaan, että hallilta sain soiton, että "niin niitä uusia koriskenkiä vaan täällä kaipaillaan, poika pomputtaa pukkarissa kun ei kehtaa mennä sukkasiltaan harkkoihin". Kylmä hiki. Olin ulkona niiden uusien kenkien kanssa jo ennen kuin puhelu oli lopussa. Yritin kaasuttaa kolmosella ulos pihasta. Malttia, malttia, minä tuon.

Sellainen vähän rosoinen alku tälle arjelle.
Paukautan kohta takan täyteen puuta. Sitten avaan joululahjaksi saamani tuhannen palan palapelin. Keitän ison kupin kahvia lempimukiini. Sitten katsotaan, heitänkö palapelin takkaan kiukuspäissäni, vai rauhoitunko seesteiseen tunnelmaan. Kerron sitten, kuinka kävi!